Kaksi miestä kävelee omakotialueella.

Liikuntaneuvonta auttaa uuteen alkuun

Liikuntaneuvoja Anne Peuhkuri tietää, miksi liikkuminen on joillekin niin vastenmielistä ja mikä asiassa auttaa.

”En sitten halua mennä ryhmässä ja hyppiä X-hyppyjä trikoot jalassa.”

Monella liikuntaneuvontaan tulevalla on epämiellyttäviä liikuntamuistoja ja karsastus ryhmäliikuntaa kohtaan. Heille huojentava tieto on, että liikunnan ei onneksi tarvitse olla jotain, mitä mennään erikseen tekemään. Riittää, että lisää arkeen liikettä.

Kiireinen arki, karseat muistot koululiikunnasta, kykenemättömyyden tunne. Liikuntaneuvoja Anne Peuhkurilla on vankka kokemus ja laaja näkemys suomalaisten liikkumattomuuden syistä. Anne on toiminut Lappeenrannan kaupungin liikuntaneuvojana viisi vuotta ja ennen sitä liikunnanohjaajana. Annen kokemuksen mukaan ikävät nuoruuden muistot kalvavat etenkin 50–65-vuotiaita naisia.

– Heillä koululiikunta oli usein sitä liikkumista tamburiinin tahdissa ja opetus oli tiukkaa. Kurja olo on jäänyt varsinkin, jos ei ole ollut kovin liikunnallinen lapsi. Monelle on jäänyt myös kykenemättömyyden tunne, en minä pysty, en minä osaa.

Osalla liikkumiseen liittyy myös voimakas häpeän tunne.

– Häpeä liittyy kokemukseen kyvyttömyydestä ja siitä, ettei ole hyvä olla omissa nahoissaan. En voi lähteä kuntosalille, kun en osaa tehdä siellä mitään.

Ensin kysellään ja kuunnellaan

Liikuntaneuvonta on kunnan tarjoamaa maksutonta neuvontaa, jossa asiakasta autetaan löytämään liikunnallinen elämäntapa. Tavoitteena on saada asiakkaalle kokemus siitä, että liikkumattomista vuosista huolimatta hän voi olla liikunnallinen ihminen. Anne Peuhkuri korostaa, että neuvonta ei ole vain ohjausta liikuntamuotoihin, vaan myös kuuntelua ja keskustelua.

– Ihan aluksi kysellään ja kuunnellaan, etsitään syitä liikkumattomuudelle. Lähdetään pois pöydän äärestä, koska monen asiakkaan on kävelylenkillä helpompi avautua ja puhua, kun kuljetaan samaan suuntaan, samaa matkaa. Ollaan tasa-arvoisia.

Tärkeintä on kuulla millaisia toiveita ja odotuksia asiakkaalla on liikuntaneuvonnasta.

– Osa sanoo heti, että minähän en sitten mihinkään ryhmäliikuntaan lähde, en halua ryhmässä hyppiä X-hyppyjä trikoot jalassa! Siihen on helppo vastata, että mitään ei ole pakko tehdä, kaikki lähtee sinun lähtökohdistasi.

Yhtä tärkeää kuin kuulla asiakkaan toiveita, on myös murtaa mahdollisia vääriä odotuksia.

– Ennakkoasenne voi olla, että täällä minun ongelmani ratkaistaan. Unohdetaan, että itse joutuu tekemään työn. Liikuntaneuvojan on tärkeää alleviivata, että minä en hae sinua kotoasi, en aina liiku kanssasi, minä en tee muutosta, vaan sinä.

Pienillä askelilla arki aktiiviseksi

Ennen kuin lähdetään liikkumaan, on monen asiakkaan kanssa ratkottava ihan käytännön ongelmia ja arjen järjestelyjä. Esimerkiksi vuorotyötä tekevän pienten lasten vanhemman voi olla vaikea löytää liikkumiselle arjessaan aikaa. Silloin Anne Peuhkuri opastaa pilkkomaan päivät hallittaviin osiin ja miettimään, voisiko jossain kohti lisätä arkeen vaikka muutama tuhat askelta lisää.

Liikuntaneuvojan tärkein viesti monelle ohjattavalle on ajatuksen siirtäminen liikunnasta liikkumiseen.

– Moni ajattelee, että liikunta on jotain, mitä pitää mennä tekemään ja sen pitää olla aina vähintään tunnin suoritus. Ei osata miettiä, että jos tekisin tämän reissun pyörällä auton sijasta.

”JOS OLET 20 VUOTTA OLLUT LIIKKUMATON, ET SINÄ SITÄ KELKKAA KOLMESSA KUUKAUDESSA KÄÄNNÄ.”

Liikuntaneuvoja Anne Peuhkuri
(Kuva: Tommi Joutjärvi)

Neuvoja on mukana ensimmäisellä liikuntakerralla vesijuoksemassa, kuntosalilla tai vaikka ihan vaan kävelylenkillä. Pääasia on, että kokemus on rauhallinen ja mukava. Kun itselle mieluisat liikkumismuodot löytyvät, alkaa asiakkaan itsenäinen matka kohti liikkuvampaa elämää. Lappeenrannassa liikuntaneuvonta kestää yleensä vuoden ja siihen kuuluu 4–6 tapaamista. Neuvoja on kuitenkin tarvittaessa apuna ja tukena, jos tulee mutkia matkaan.

Ja usein mutkia tulee eteen etenkin silloin, jos yrittää haukata liian ison palan kerrallaan.

– Jos olet 20 vuotta ollut liikkumaton, et sinä sitä kelkkaa kolmessa kuukaudessa käännä. Jokainen muutos ottaa aikaa, että siitä saa pysyvän.

Välillä tiukka, välillä armelias

Liikunnallisen ja muutenkin terveemmän elämäntavan etsintään liittyy usein myös painonpudotus. Kun asiakas pääsee liikuntaneuvojan avulla vauhtiin, alkavat kilotkin usein karista ja tsemppiä löytyä. Sitten tapahtuu jotain. Vaaka jymähtää paikalleen, vaikka mitä tekisi.

– Se on vaikea paikka, kun on selvä painonpudotustavoite ja jossain vaiheessa tulee tilanne, ettei paino putoakaan enää lineaarisesti. Asiakkaalle tulee olo, että ei minusta taaskaan ole tähän. Silloin sitä joutuu itse olemaan aika luova ja voi olla, että joutuu muuttamaan suunnitelmia kokonaan. Välillä on unohdettava tavoitteellinen eteneminen.

Toisaalta välillä neuvojan on oltava myös tiukka ja rehellinen. Etenkin silloin, jos asiakkaan tavoitteet ja toiminta ovat pahasti ristiriidassa.

– Jos haluat pudottaa painoa ja samalla haluat syödä hampurilaista ja kebabia, niin liikuntaneuvojan tehtävä on olla rehellinen ja sanoa, että tämä ei ole nyt se tie. Neuvojan työ on tasapainoilua armeliaisuuden ja rehellisyyden välillä.

Monta onnellista tarinaa

Liikuntaneuvoja Anne Peuhkuri on nähnyt työssään monta onnellista tarinaa, kun asiakas on tehnyt sitkeästi neuvojan avulla työtä ja saanut toivomiaan tuloksia.

– Osa on pudottanut useita kymmeniä kiloja, verenpaine on laskenut, veriarvot ovat parempia, diabetesriski on pienentynyt. Tärkeintä kuitenkin on, että elämänlaatu on parantunut, jaksaa liikkua paremmin, jaksaa kävellä portaat, jaksaa leikkiä lastenlasten kanssa.

Anne Peuhkuri lähettää kannustavat terveiset kaikille hyvinvoinnistaan kiinnostuneille ja liikkumattomuudestaan huolestuneille.

– Haluan sanoa, että ota reilusti yhteyttä kuntasi liikuntaneuvontaan. Kukaan ei tuomitse ja kaikki lähtee sinun lähtökohdistasi. Emmekä laita miestä tanssitunnille, jos se ei ole hänen juttunsa!