
Elintapaohjauksen käsikirja ammattilaisten työn tueksi
Elintapojen muuttamista tuetaan vaikuttavilla toimintamalleilla ja toimivilla työkaluilla.
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on julkaissut ammattilaisille suunnatun verkkopohjaisen elintapaohjauksen käsikirjan. Käsikirja tukee elintapaohjauksen ammattilaisia ohjauksen eri vaiheissa, ohjaa vaikuttavien menetelmien käyttöön ja tarjoaa käytännön työkaluja elintapaohjauksen toteutukseen.
Käsikirjan valmistelusta on vastannut sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksikkö Aksila. Elintapaohjauksen käsikirjan taustalla on vuosina 2017–2018 toteutettu VESOTE-kärkihanke, jonka myötä tunnistettiin erilaisia tarpeita elintapaohjauksen kehittämisessä.
Käsikirjan valmistelutyötä on tehty elintapaohjauksen maakunnallisessa kehittämisverkostossa ja käsikirjan sisällöllisen arvioinnin suoritti ulkopuolinen asiantuntijaryhmä. Valmistelua ovat tukeneet myös Etelä-Pohjanmaan sote-rakenneuudistus ja Tulevaisuuden sote-keskus hankkeet.
Elintapaohjauksen käsikirja on julkaistu tähän käyttöön suunnitellulla verkkosivustolla.
Lisätietoja
Juha Vuorijärvi
hyvinvointikoordinaattori
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri
juha.vuorijarvi@epshp.fi
puh. 045 2725 880
TILAA UUTISKIRJE
Tilaa suoraan sähköpostiisi hyödyllistä tietoa liikuntaneuvonta- ja hyvinvointipalveluista.